Jaaha jaaha...

 

Final Fantasy on yksi kovista suosikeistani, mutta eh... mitä sitä tästä sanoisi? En tiedä? En osaa vain sanoa oikein mitään, koko elokuvan katsoin vain tuijottamalla ja myönnän. Nukahdin.

 

Joten jouduin katsomaan uudestaan. X.x

 

Mutta joo. Final Fantasy fandomiin tutustuneelle tämä leffa tarjoaa muutamia tuttuja juttuja jotka on tietenkin kiva ja ehkä hieman yllättäväkin asia. Tuttua on esimerkiksi Gaia, ja sitten nämä mömmelöt jotka valtaa ihmisiä ja ja ja . Totta. Myönnän. En vakuuttunut leffasta, en osaa edes suositella sitä kenellekään? Tuntuu hullulta, mutta näin on. Final Fantasy Spirit within on skeidaa.

 

Alusta loppuun asti.

 

Hahmot olivat pitkakiiltoisia ja kuivia, eikä kukaan oikein vakuuttanut tyylillään eikä sen enempää liikkeillään. Monesti liikkeet olivat jäykkiä ja se vähensi kiinnostusta ihan sata nolla. Huoh.

Myönnän, minulla ei ole tästä mitään sanottavaa? Se oli vain tylsää.

Ja muuten. Omistan tämän leffan kaikesta huolimatta, koska Final Fantasy... on purr. Mutta hieno fandom tarttee aina sen yhden epäonnistumisen...

Jeee! Lyhyin arvio ikinä!

Final Fantasy VII:n taustaa

 

Final Fantasyt ovat siis pelejä. Nykyään ilmeisesti PC, pleikka jne kaavoitettuja, joten jos kiinnostusta on voi ne pelatakin läpi. Pelejä on kaikkiaan kolmetoista kappaletta, mutta tämä Anime on jatko-osaa pelille numero seitsemän. Joten unohdetaan ne muut... Itse en pelaa, mutta uteliaisuuttani olen siis katsonyt jootooben upeasta maailmasta seiskan läpipelattuna ja sen lisäksi seurannut vierestä kun kaveri pelasi. Pateettista, tiedän, mutta minä en vain tykkää pelaamisesta. Paitsi että melkein voisin pelata tuon seiskan itsekin, koska huvitun kovin pelin ideasta. Tai oikeastaan kohdasta jossa pelin päähenkilö Cloud Strifle kamppailee saadakseen itselleen naisten vaatteita, peruukin jne, jotta pääsisi soluttautumaan bordelliin. Kuullostaako hienolta? Minusta ainakin, koska pelin ikäraja on kuitenkin 13. Lisäksi Cloudin kanssa pääsee valikoimaan erilaisia huoneita, joista tosiaan näin tämän Ryhmähuoneen. Ja siellä Cloudin kylpyseuraksi astelee kymmenen painijannäköisen kaverin joukko.

"It wont hurt", sanoo painijoiden pomo.

Jepjep. Ikäraja 13 ja meikäläinen ainakin repesi.

 

Advent Children

 

Palataan hetkeen, jossa Cloud angstaa mustavalkoista maailmaansa ja pakenee vastuuta, ja ihmisiä eikä vastaa puhelimeen. Gaialla velloo paha sairaus, Geostigma, ja se iskee valikoidusti ihmisiin. Ja siinähän on jo tarinan alku ja juuri. Gaian suurin yritys, Shinra Electronic Power Company on jo tuhonnut pelin aikana Gaiaa, ja kun pääpahis (ja ehdoton hottis) Sephiroth vapautti pääjohtajan paikan, sille nousi nuori Rufus Shinra. Joka siis ACssä istuu ja esiintyy pyörätuolissa, koska on sairastunut itsekin Geostigmaan ja yrittää parantaa itseään ja kenties saada isänsä virheet korjattua.

 

Yhtiön suurin voimanlähde on Gaian elämänvirta, joka labroissa on saanut nimekseen Mako. Se näyttää radioaktiiviselta vihreältä hohtavalta mömmöltä, mutta tarinan kannalta se on oleellinen. Sen kanssa on tehty ihmiskokeita ja luotu ylivertaisia sotilaita, joita kutsutaan Soldiereiksi. Näistä suurin on Sephiroth, joka meni järjiltään ja tappoi mennessään jonkun verran populaa, tuhosi kokonaisen kylän ja muuta sellaista. Cloud tietty oli myös makobuustattu ja kaikesta angstansgt viilauksestaan (ja Zack Fair- ihannoinnistaan huolimatta) onnistuu tuhoamaan Sephyn.

 

Taitelua Turkien, Shinran henkivartijoiden ja sephirothkloonien välillä (kolmoset ovat muuten aivankuin Sephiroth kolmeksi jakautuneena. Yksi saa älyn, toinen näön ja kolmas voiman...). Väliin Cloudin puhahtelua ja väliin tyhjänpäiväisiä pimuja. Loppujen lopuksi FFVII:AC on juoneltaan keskinkertainen. Se miksi se kolahti, oli seura, jossa sen tulin katsoneeksi. Ja toisaalta, leffan parasta antia olivat nimenomaan taustahahmot, eivätkä päähahmot. Kuten monessa sarjassa, minä kiinnitän huomioni sivupersooniin. Ja sen jälkeen etsin kaiken olevan tiedon niistä.

 

Mitä voisin sanoa? Tästä Animesta alkoi intohimoinen fanitus sarjaa kohtaan. Tottakai Complite-versiokin piti saada ja sen tiiraus avasi uusia uria. Sinällään AC oli kuitenkin jollain lailla enemmän kysymyksiä herättävä ja moni asia jäi häiritsemään. Koomisin kohta leffan aikana sai kyyneleet silmiin kun sille vain repesi niin totaalisesti. Reno ja Rude, Turk pari ja leffain homoin kohta.

"Oh, So gooooood", sanoo Reno Rudelle ilmeellä josta voisi epäillä muutakin olleen tekeillä. Kyse oli kuitenkin vain pommista. :D

 

Mutta Turkit. Aaaah, mitä hahmoja niistä löytyikään. Sephiroth on tässä ehdoton kunnon pahis. upeasti tehty, todella silmäämiellyttävä hahmo. Turkoosinväriset silmät ja ah, ne hiukset! Vaikka niiden hoitoon tarttee varmaan aikamoisen arsenaalin hoitoaineita sun muita. Lopussa muuten näkyy toinen Soldier, Zack Fair. AIvan lopussa siis. Zack on purrr, silleen... Hottis, mutta hyvis.

 

Ainoa mikä muuten Finalissa ärsyttää on bimbot naishahmot? Miksi ihmeessä ei ole voitu luoda yhtään fiksua mimmia? Kukkahattutäti Aerith, joka varmaan on jakanut rakkauttaan pitkin Gaiaa ja pyörittää sulavasti kolmea äijää mennen tullen (Joista yksi Turkien ylipomo, Tseng, yksi Cloud ja yksi Zack, joka väänsi typykälle kukkakärryn. Aerith siihen: Tee uusi.). Yuffie, Wutailainen prinsessa, mikälienee, varastelee ja huijaa ja on oikeastaan juuri sellainen ikiteini, joka vain on... ärsyttävä? Ja sitten Tifa the Tissit. Ja se jo kertoo tämän mimmin piirteen. Voi huoh.

 

Eiköhän tämä ollut tässä? FFVII: AC kuuluu joka animeharrastajan valikoimaan. ;P

 

 

 

 

 

Vihdoinkin edes hetki aikaa kirjoittaa. Hmmm. Tai ei oikeastaan olisi edes sitä hetkeä, mutta halusin kuitenkin päivittää tämän tällä viikolla ja koska viikko on jo ylipuolenvälin ja aika vaan juoksee karkuun. Graah!

 

Mutta Fullmetal Alchemist!

 

Se on sarja, josta minun mangaharratus lähti käyntiin ja sen vuoksi on ihan etuoikeutettua, että mutustelen sen sarjan ensimmäisenä. Fullmetalhan sai jonkin aikaa sitten päätöksensä ja osa 27 kertoi paljon ja ei mitään meille lukijoille. Minusta oli äärimmäisen viehättävää, että sarja päättyi niinkuin nyt päättyi ja ennen supermies Ed saakin aivan itse, omin kätösin, naulailla lautoja kattoon. Samalla kuitenkin on selvää se, että mitään et voi saada, uhraamatta jotain. Alkemian vaihtokaupan laki soveltuu myös nykyelämäänkin. Mutta Fullmetal on sarja täynnä tunteita ja komiikkaa ja actionia. Kaikkea mitä hyvältä sarjalta voisi odottaa. Siinä on myös sellainen pohjavire, joka saa miettimään elämää uudelta kantilta. Tosin tämä vaatinee tietynlaisen henkisen ajatusmaailman tai sitten hyvän punkkupullon ja erinomaista seuraa.

 

Loppujen lopuksi, menetyksen vuoksi pojat halusivat luoda uutta. Kaikki meni vaan pieleen ja jätti nuoret kantamaan raskasta merkkiään epäonnistumisesta. Kautta sarjan on kuitenkin se toivo ja usko tulevaisuuteen, joten hienoa Al ja Ed. Siitä sitkeydestä saisi ottaa mallia kaikki muutkin. Loppujen lopuksi, poikien rehellisyys poikii heille paljon ystäviä ja kokemuksia. Se vaan on niin hienoa se!

 

Hot, Hotimpi, Hotein

 

Univormufetissin omaavana, koko sarjahan on täynnä upeita juttuja. Sinällään valtion univormut ovat kaikki samanlaisia, lukuunottamatta Führerin pitkää asepukua. Mutta univormuja ei voi olla liikaa. Sarjasta kuitenkin uupuu selkeästi se äärimmäinen hottis. Roysta rakennellaan kokonaisuutena tuhmaa poikaa, mutta hänkin on nuori ja vaikka onkin vähän omapäinen niin ei omaa karismaa. Hughes on oikeastaan ainoa jossa on sitä jotain... Hyvä on. Kaikki on katsojan silmässä, mutta minä kaipaan mieheen särmää. Univormut... Purrr.

 

Listauksessa kuka on hotein, Roy kuitenkin pääsee korkealle. Sarjasta oikeasti puuttuu se tyypillinen pääpahis, joka on komee ja sillai. Mutta ilmankin sitä juoni ja ajatus kantaa eteenpäin, ja meille saatiin aikaiseksi supersuosittu, upea ja puhutteleva sarja. Joskin nainen minussa olisi kaivannut jotain extraa. Ehkä kyllä syynä on sekin, että sarjan selkeä ikähaarukka lukijoissa on aivan selvästi asetettu johonkin tuonne viidentoista ikävuoden hujakoille. Ellei nuoremmillekin.

 

Fullmetal. Se on hieno sarja. LUE SE!

 

Mutta ei siitä pakko ole pitää. Minä pidän ja minä kumarran.

 

 

Huoh.

 

Niimpä niin. Sen siitä sitten saa, kun lupailee itsekseen kaikkea typerää. Mutta siis. Tämän lupauksen johdosta avaan tämän blogin ja kirjaan ylös kaikki lukemani mangat, yaoita ja muita tuhmia juttuja unohtamatta sekä Animet. Analysoin, pureksin ja sylkäisen ulos kaiken taiteen mukaan, joten ei ole paljoa odotettavissa.

 

Luen paljon mangaa, valikoiden enemmän tai vähemmän. On toki kirjoja joista en vain pääse puusta pitkään erinäisten syiden vuoksi, mutta se ei estä analysoimatta sitäkin vähää. Ajatuksena kuitenkin käsitellä kaikkea mahdollista vuoden ajan. Ja kerron suoraan, että minulta loppuu matsku kesään mennessä... Iiik.

Pyrin päivittämään maanantaisin, mahdollisuuksien mukaan, mutta kuten sanottua, teen vapaaehtoisesti tätä joten en ala stressaamaan. Mutta saan kuitenkin älyttömiä tunnontuskia joiden kanssa pystyn elämään.

 

Lupaus on lupaus.

 

Eikä tämä ole aprillipila. HAH!